Hattuja

Hattuja

perjantai 26. helmikuuta 2016

Kuvansiirtotestailua

Meillä on tulossa kuukauden päästä kerhossa kuvansiirto aihe.
Ajatus on kokeilla kuvansiirokalvolla kuvansiirtoa posliinille/lasille...
Tänään tutustuin myös aiheeseen kuvansiirto lakalla ja liimalla ja testailin jo molemmilla kuvansiirtoa kankaalle ja puulle.
Kiehtovaa...
 Onneks en innostu aina aiheesta, kuin silleen vaatimattomasti 45%
Suosittelen tutustumaan aiheeseen, helppoa, eikä vaadi ihmeitä.
Ps. Itse tykkäsin erikeepperistä enemmän kuin lakasta
     Käytin itse mustesuihkutulostinta,
mutta näillä tekniikoilla tuo laasertulostimen tuloste
olisi varmaan parempi, ei tarvitsisi varoa tulosteen leviämistä. 
Sekä ainakin aikakausilehtien kuvat ovat käyttökelpoisia.
Teksteissä täytyy muistaa, että ne täytyy kääntää peilikuvaksi.
Laitan linkit ohjeisiin mitä käytin itse apunani, 
en niitä ryhdy omimaan, enkä kirjoittamaan uudelleen.
Ohje lakalle ja 
itse vielä vähän silitin kuvaa kuumalla siritysraudalla,
kun se oli hieman kuivahtanut ja annoin sitten kuivua rauhassa lisää.
Sitten pari kuvaa testikappaleista ;)


Paperia pois rapsuttaessa kannattaa olla maltillinen,
itse innoissani käytin hieman liikaa voimaa,
niin kuvat vähän repeilivät...
Mutta uskon, että tätä tekniikkaa tulee kyllä käytettyä
erilaisiin nukkekodin juttuihin.

3 kommenttia:

  1. Es una técnica muy válida para todo tipo de objetos!!
    Besos.

    VastaaPoista
  2. Kiitos esimerkistä, täytyy yrittää itsekin jossain välissä.

    VastaaPoista
  3. Hienoja tuli! Joskus on tuotakin kokeiltava :)

    VastaaPoista