Hattuja

Hattuja

lauantai 7. toukokuuta 2016

Sohva

Farkkujen uusi elämä...
Tarvitsen sohvaa yhteen projektiin.
Voin sanoe, että hieman oli vääntöä tämän kanssa,
mutta ihan kiva siitä tuli :)
Runko on kirjankansista, pakkauksista säilytetyistä styroksilevyistä,
ja jalat puuhelmet.
Kierrätys kunniaan :)
Kursittu kasaan epämääräisellä määrällä :P




Ja projekti jatkuu...
Alkaa olla vähän kiire :/

perjantai 26. helmikuuta 2016

Kuvansiirtotestailua

Meillä on tulossa kuukauden päästä kerhossa kuvansiirto aihe.
Ajatus on kokeilla kuvansiirokalvolla kuvansiirtoa posliinille/lasille...
Tänään tutustuin myös aiheeseen kuvansiirto lakalla ja liimalla ja testailin jo molemmilla kuvansiirtoa kankaalle ja puulle.
Kiehtovaa...
 Onneks en innostu aina aiheesta, kuin silleen vaatimattomasti 45%
Suosittelen tutustumaan aiheeseen, helppoa, eikä vaadi ihmeitä.
Ps. Itse tykkäsin erikeepperistä enemmän kuin lakasta
     Käytin itse mustesuihkutulostinta,
mutta näillä tekniikoilla tuo laasertulostimen tuloste
olisi varmaan parempi, ei tarvitsisi varoa tulosteen leviämistä. 
Sekä ainakin aikakausilehtien kuvat ovat käyttökelpoisia.
Teksteissä täytyy muistaa, että ne täytyy kääntää peilikuvaksi.
Laitan linkit ohjeisiin mitä käytin itse apunani, 
en niitä ryhdy omimaan, enkä kirjoittamaan uudelleen.
Ohje lakalle ja 
itse vielä vähän silitin kuvaa kuumalla siritysraudalla,
kun se oli hieman kuivahtanut ja annoin sitten kuivua rauhassa lisää.
Sitten pari kuvaa testikappaleista ;)


Paperia pois rapsuttaessa kannattaa olla maltillinen,
itse innoissani käytin hieman liikaa voimaa,
niin kuvat vähän repeilivät...
Mutta uskon, että tätä tekniikkaa tulee kyllä käytettyä
erilaisiin nukkekodin juttuihin.

perjantai 5. helmikuuta 2016

ELÄMÄÄ PIENOISKOOSSA Nukkekotiyhdistyksen 25v-juhlanäyttely

Hei!
Tässä on Saana.
Hänet ja hänen kerrostalo kaksionsa, sekä monta muuta upeaa yksiötä, kaksiota (koottuina kerrostaloiksi(, rintamamiestaloa ja sekä nukkekotia on esillä;
Elämää Pienoiskoossa, Nukkekotiyhdistyksen 25-vuotisjuhlanäyttelyssä
 21.2-19.3.2016 
TAMPEREELLA
 Taito Pirkanmaa ry.n Käsi-ja taideteollisuuskeskus VERKARANNASSA
Kannattaa käydä kurkistamassa ainakin jos kulmille sattuu;)








maanantai 7. joulukuuta 2015

Lattiaharja ja rikkalapio

Tässäpä hieman vinkkiä, kuinka saat helposti tehtyä nukkekotiisi 
lattiaharjan ja rikkalapion ;)
Tarvikkeet:
- hammasharja tms. harja
- spaatteli, ohutta vaneria tai kirjankansi
- koktailtikkuja
- balsaa tai biltemantikku
- ohutta pahvia, vaikka keksipaketista
- tuikkukippo
- akryylimaalia tms.
- liimaa
- työkaluja... sakset, piikki, (pora)

 Liimaa n 1,7x 0.5cm biltemantikun tai balsan tai kirjan kannen pala
johon olet porannut toiseen päähän pienen reijän 
reilulla liimassa esim. hammasharjaan.
Mieluummin jo edellisenä päivänä, 
niin harjakset ehtivät liimautua kunnolla kiinni ;)

Leikkaa spaattelista (vanerista tai kirjankannesta)
 1,7x2,5cm pala, pyöristä toisen pitkän sivun reunat.

 Leikkaa keksipaketista 0,5cm leveä soiro.
Liimaa se kiinni spaattelin pyöristettyyn ulkoreunaan.
Pyöristä saksilla hieman pahvin kulmia.

 Halutessasi voit porata rikkalapion varrelle reijän 
rikkalapion takareunaan.
Ei välttämätön toimenpide pysyy kyllä pelkällä liimallakin tarvittaessa kiinni ;)

 Leikkaa toinen coctail-tikku  n.6,2cm mittaiseksi (rikkalapion varsi)
ja toinen 5,5cm mittaiseksi (harjan varsi)
Maalaa halutessasi vaikka hopealla.

 Jos nyt oikein haluat hifistellä poraa bilteman tikusta 0,5cm leveeään sirkkelöityyn soiroon muutama reikä vierekkäin, niin että saat hiottua rikkalapion varren kädensijaan harjalle pidikkeen
Yksinäinen reikä on vartta varten. 
Kädensijasta tulee n.1,7cm, eli seikä porataan lähelle toista päätä. 

 
 Sovita, että harjan varsi mahtuu hiottuun ja viilattuun koloon.
Katkaise sitten kädensija 1,7cm mittaiseksi
Tee samalla harjaan kädensija, jonka mitta n. 1cm
Poraa reikä ennen pätkän leikkaamista pidemmästä puusoirosta.
Muotoile halutessasi hiomalla molempia.


 Tässä on myös helpompi tapa tehdä kahvat.
Leikkaa paksusta pahvista tai kirjankannesta 2-3mm leveät pahvisoirot.
Pidempi niin, että saat sen käännettyä varren ympäri kaksinkerroin ja väliin liimattua myös pätkän paksua pahvia.
Rikkalapion kahva siis 1,7cm, päästä avoin
Ja harjan varsi n. 1cm umpinainen.
Näin et tarvitse porakonetta.
 Kun liima on kuivunut kunnolla, leikkaa harjaosa irti hammasharjasta.
Myös harja osan voi tehdä kirjankannesta, muistat vain painaa ennen harjasten liimaamista siihen piikillä reijän vartta varten.
 Maalaile osat ja liimaile kiinni paikalleen.
Rikkalapion etuosaan voit vielä leikata tuikkukipsta rikkalapion levyisen,
 0.5cm leveän nokkapellin.
Taita pelti kaksin kerroin ja liimaa paikalleen

Nyt saavat nukkekodin roskat kyytiä ;)

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Tee itse LED-valaistus nukkekotiin

Siis olen puurtanut tiiviisti joulukalenterin kimpussa,
eli ministelty on,
MUTTA eihän niitä voi esitellä :/

Tarkoitus oli lähteä Vantaalle Suureen- Snadiin koko perheen voimin,
mutta emme saaneet sitten koirille hoitajaa,
niin käymättä jäi.
Toisaalta sain itseni innostumaan taas kaksion rakentelusta,
kuvailen sitä ja tekeleitäni tässä joku päivä.
Kaksion puitteissa on tullut keskustelua 
osakkeiden valaistuksesta,
joka täytyisi toteuttaa LED-valoilla.
Lupauduin tekemään asiasta jonkunlaisen ohjeen...
Se tässä:

 Tarvikkeet:
Pattereilla toimiva led-valosarja,
1 sokeripala (niitä myydään tuollaisessa pötkössä)
Sähkärin teippiä tms. teippiä
Jatkojohtoa: Vanhasta valosarjasta tai nukkekodin sähköjohtoa tms.
Mattopuukko, sakset, kynsilakkaa (merkkailen sillä johtojen päät)

 Katkaise lamput irti patteriosasta, jätä mieleinen pätkä johtoa.
 Kuori johdon päät n. 1cm matkalta.
Itse varovasti painan peukkua vasten muovia johdon ympäriltä
 ja vetäisen muovin pois...
Jos peukkuun tuli haava, painoit liian kovasti ;D

Voit pätkiä valosarjasta irrallisia lamppuja, johtoineen
 ja kuoria johtojen päät valmiiksi.
Jättäisin tässä kohtaan lamppuun kiinni mahdollisimman pitkän johdon.

Pätki jatkojohto jota käytät sopivan mittaisiksi johdoiksi, 
kuori molemmat päät.
Itsellä tässä vahna jouluvalosarjan johtoa.

Liitä lampun ja jatkojohdon päät.
Punon ne itse ensin näin....

 
 Ja sitten näin...

 Lampun molemmat johdot jatkettuna.
Itse olen miettinyt, että johtojen jatkaminen olisi varmaan järkevintä vasta, 
kun tuohon lampun ympärille olisi rakennellut varjostimen
 ja pujoittanut johdon katoon poratun reijän läpi "katolle" 
(seinän taakse tai minne nyt on tarvetta reikää tehdä) 
Liitoksesta voi tulla sen verran paksu, että poratun reiän täytyisi olla aika suuri... 
Reiänhän voi tietysti sisäkatossa peittää kauniilla korunosalla
 tai muovisella nauhanpää hatulla.
 Tässä kohtaa johdon päät voisi myös juottaa yhteen kolvilla.

 Taivuta langat johdon viereen.
Eristä liitokset sähkömiehen teipillä.
Uskon että naisen logiikalla muukin teippi käy ;)
 Varsinkin jos johdot liittää vähän eri kohdista...
Jatka useampi/kaikki lampun johdot kerralla.
Teipin sijasta voisi käyttää kutistesukkaa,
 joka olisi pujotettu johtoihin ennen johtojen liittämistä. 
Kutistesukka vedettäisiin liitoksen päälle
 ja kuumentamalla (kolvilla, sytkärillä, kynttilällä...) 
 kutistettaisiin liitoksen päälle paikalleen.

Testaa onko liitoksesi onnistunut...
Tässä vaiheessa olen viimeistään merkannut
 punaisella kynsilakalla patterikotelolta tulevan toisen johdon
 ja lampun saman puoleisen johdon, 
 millä kytkennällä valo syttyy.
Ledeissä johtojen oikein päin kytkentä on tärkeää... 
Jos ne kytkee väärin päin valo ei toimi, lamppu ei syty.
 
 Kytke sokeripala patterikotelon johtoon.
Töppäsin sokeripalaankin kynsilakkaa,
 sille puolelle mihin kytkin punaiseksi merkatun johdon...
Kaikki lampuilta tulevat johdot kytketään tähän yhteen sokeripalaan, 
 patterikotelolta tulevan johdon vastakkaiselle sokeripalan puolelle.


Kun valojen johdot on jatkettu
 ja lamput kutketty kattoonkin, 
niin nyt kerään yhteen nippuun jokaisen valaisimen punaisella merkatut johdonpäät
 ja kieputan kuoritut osat tiukasti yhdeksi nipuksi,
 samoin markkaamattomat johdonpäät omaksi nipuksi...
Nämäkin johdot voisi kolvilla juottaa yhteen...


Työnnä lampuilta tulevien johtonippujen päät sokeripalaan.
 Punaisella merkatut punaiselle puolelle ja
merkkaamattomat omalleen,
 ruuvaa ruuvit kiinni. 
Kokeile kevyesti vetämällä, että pysyy...

Tämänpä pitäisi näyttää tältä.
Punaiset johdot punaisessa, merkkaamattomat johdot omissa koloissaan...

Tähän ohjeeseen, kun en ehtinyt tehdä valaisimia,
 enkä vedellä valoja kaksiooni, 
niin testasin pöydällä vielä, että kaikki valot toimii...
Toimi moitteettomasti, 
eivätkä läpättäneetkää...
Eli ei ollut kosketushäiriöitä :)

Noita valosarjan lamppujahan voisi halutessaan purkaa todella pieniksikin,
sitäkin on tullut tehtyä...
Niin että lampun kantaan jäävät vain pelkät rautalanka piikit,
(sellaisia valmiita lamppuja löytyy kyllä myynnistä ainakin rautakaupoista)
Olen taivuttanut piikit pihdeillä omiksi pieiksi silmukoiksi,
pujottanut kuoritun johdonpään silmukkaan, 
kierittänyt tiukasti kiinni,
litistänyt silmukat pihdeilla
ja eritänyt ne tarkasti teipillä tai kutistesukalla...
Tämä antaa varjostimen ja lampun teossa 
hieman enemmän pelivara, 
kun lampun kannasta ei tule niin suuri...

Mukavaa ja mukaansa tempaavaa puuhastelua :)
Kannattaa ehdottomasti joskus ryhtyä toimeen ja kokeilla ;)
Ja se tunne kun onnistuu <3 

ps. samaa rakentelu systeemiä voi käyttää verkkovirralla toimivien
jouluvalosarjojen kanssa...
Johto valosarjan ja muuntajan väliltä poikki,
muuntajalta tulevan johdon päähän sokeripala
ja siltä yhdeltä sokeripalalta vedetään useampaan huoneeseen valot...

tiistai 11. elokuuta 2015

Puikoista/koukusta

Kovasti on tullut harjoiteltua tuota neulontaa...
Etsittyä sopivia lankoja ja sopivia silmukkamääriä uusille langoille...
Aina ei ole tullut onnistuneita tuotoksia,
mutta jostainhan se on aloitettava,
että voi jonnekkin jossain vaiheessa ehkä päätyäkkin :D 
Harjoitus tekee mestarin tai ainakin ihan hyvän :)
Kivaa tämä ainakin on ;)


Virkattu huivi liukuvärjätystä konekirjonta langasta.
Tällä mallilla on tulossa villalangasta huivi itsellekkin :)

 Neulottu lyhythihainen tunika


 Neulottu hame ja villatakki.
Napit on napitettavissa kiinni.

 Kirjontalangasta virkattu huivi.

 Villa/silkki langasta virkattu "huivi"
Tämä ja ylemmän kuvan huivi ovat sellaisia pyöreitä virkkauksia,
joihin on jätetty käsille reijät.

 Neulottu hihatin.
Tämä lanka on ehkä hiukan paksua tällaiseen neulokseen,
mutta tykkään noista väreistä <3

 Neulottu/virkattu hihatin.

 Neulottu hame ja villatakki.
Tämän langan ostin fb.n nukkekotikirpparilta.
Ihana lanka <3 Ihanaa neuloa.
Vaatii hieman vielä minulle harjoittelua, ettei tule puolikkaita silmiä,
eikä karkaile :D
Mutta LOVE!

 Neulottu hihatin.

 Neulottu pitkä liivi/tunika

 Neulottu pitkä liivi/tunika.

Neulottu liivi.
Tämä on saman laatuista, ihanaa lankaa kuin vihreä hame ja villatakki.

Minä en osaa neuloa mitään oikeassa koossa.
Teknistä apua olen joihinkin kysymyksiini saanut isosiskoltani, joka neuloo paljon.
Olen käskenyt ajatella asioita yksinketaisesti :D
Olen kouluaikani ollut aina teknisissä töissä,
eli oman haasteensa näissä käsitöissä on minulle.
Mutta onneksi tätä tietoa löytyy kirjoista ja netistä,
sekä auttavilta sukulaisilta <3
Täytyy vain rohkeasti yrittää kokeilla ;)